Piilotettu tuska
Pienen tytön hymy suu, korviin asti kohdistuu. Jo
pikkutyttönä Evannalla oli suloinen hymy ja naurava luonne. Kasvaessaan tuo
neiti pirteä valloitti lähes jokaisen ihmismielen avoimella asenteellaan.
Leikeissä kaikki lapset halusivat olla Evannan kanssa, kuin myös koulussa jokainen
halusi jakaa salaisuutensa juuri Evannalle ja hän oli nuoruutensa poikien
ympäröimänä. Monet ihmettelivät miten yhdellä tytöllä voi olla ystäviä ympäri
kyliä, ympäri Suomea ja jopa muutamia maailmalla. Tähän tyttö vain kohautti
olkapäitään ja totesi etteivät minusta kaikki pidä, vaan on myös ihmisiä, jotka
tuijottavat alta kulmien. Vaikkei tyttö sitä tiennyt, syynä tähän käytökseen
oli ihmisten mustasukkaisuus ja kateus tytön upeasta persoonasta ja elämästä. Jokainen,
joka näki tytön, ei voinut olla kadehtimatta tätä. Ei tyttö erityisen kaunis
ollut, eikä paras koulussa tai töissä, taikka paras urheilussa tai musiikissa.
Tytön kasvot kuitenkin erottuivat massasta sillä hänestä suorastaan hehkui
valoa. Koulussa ja työelämässä hän
suoritti kaiken positiivisuudella ja energialla.
Se pieni tyttö kasvoi jo nuoreksi naiseksi, josta edelleen paistoi
sama ilo, kuin ennenkin. Toisaalta joku hyvin tarkkanäköinen olisi voinut
huomata pieniä säröjä tuossa neidossa, mutta Evannan elämään ei sattunut ketään
tarpeeksi tarkkanäköistä, ei ketään, joka olisi kyennyt huomaamaan nuo pienen
pienet muutokset. Hän itse tajusi joitakin mielensä muutoksia, muttei
käsittänyt tilannetta, ennen kuin oli liian myöhästä jos silloinkaan. Näin
ollen tytön kohtalo oli sinetöity.
Muutokset hänessä olivat salakavalia, joita harva olisi
nähnyt. Evanna oli saanut koulut käytyä ja oli työllistynyt media-alalle, tehden
keikkatöitä erilaisissa projekteissa kuvaussihteerinä, itseasiassa suhteellisen
hyvällä menestyksellä. Ystäväpiiri hänen ympärillä oli aina ollut laaja, ja
vaikka osa vanhoista ystävistä jäi unholaan, osa pysyi ja uusiakin hän sai.
Eivätkä ystävät jääneet etäiselle tasolle, vaan olivat läheisiä Evannalle.
Hänen perhesuhteensakin olivat hyvät. Isä ja äiti olivat yhdessä, vaikka nykymaailmassa
kolmasosa avioliitoista päätyy eroon. He molemmat olivat terveitä, samoin kuin
Evannan tädit ja sedät, jälkeläisineen, pappa ja sisarukset.
Heidän perheessään on aina ollut tapana viettää aikaa
yhdessä ja yleensä jollakulla sisaruksista oli kavereitaan mukana illanvietoissa.
Erään kerran Evannan vielä kotona asuessa, hänen isoveljensä Jouko toi pari
kaveria mukanaan perheen kisakatsomoon, joista toinen iski heti silmänsä Evannaan
ja tämän positiiviseen luonteeseen, joka jaksoi uskoa Suomeen, vaikka muut
sanoivat pelin olleen jo menetetty. Eikä aikaakaan kun Janne alkoi piirittämään
itseään kolmea vuotta nuorempaa tyttöä, mutteihan ikäerosta ollut haittaa,
sillä tyttö oli kypsä ikäisekseen ja kuitenkin jo melkein kahdeksantoista. Koko perhe oli innoissaan nuorestaparista, ja
äiti varsinkin iloitsi tyttärensä puolesta. Evanna itse suhtautui Janneen
hieman varauksella, vaikkakin tämä oli oikea unelma vävy, hyväkuntoinen ja
hyvänäköinen, opiskeli lakimieheksi ja omasi komean lauluäänen, mies oli oikea
hurmuri. Edellä mainitut seikat, perheen suhtautuminen ja Jannen palava kiinnostus,
saivat kuitenkin Evannan vastaamaan miehen tunteisiin.
Kuulostaa täydelliseltä vai mitä? mikä oli pielessä ja mikä
ajoi tytön siihen karmaisevaan kohtaloon, mikä häntä odotti?
Koko nuoruutensa tyttö koki olonsa ulkopuoliseksi, vaikka
nauttikin huomiosta, hänelle se oli vain pintaa. Hän kykeni salaamaan surunsa,
hautaamaan jokaisen pienen ikävän ja kärsimyksen tunteen syvälle sisälleen, miettien
huonoja asioita yksin iltaisin, jos silloinkaan. Tytöllä ei ikinä ollut ollut
parasta kaveria ja hän tunsi, ettei kukaan voi koskaan täysin häntä ymmärtää.
Hän tunsi olonsa niin erilaiseksi. Työstään hän kyllä nautti, mutta otti
jokaisen pienen epäonnistumisen itseensä, eikä kyennyt niitä unhoittamaan, vaikka
kukaan muu niitä tuskin muisti kauempaa kuin päivän. Nekin jäivät häntä kaivertamaan.
Samalla tyttö poti huonoa omatuntoa, ettei ehtinyt aina nähdä ystäviään, kun
nämä tapaamista ehdottivat. Sekä inhoten tunnetta kun, hän ei pystynyt
auttamaan ystäviään näiden ollessa surullisia. Kaiken tämän lisäksi häntä
kaiversi ajatus, miksei rakasta ehkä maailman täydellisintä miestä. Kerran hän
yritti äidille puhua asiasta, mutta hänen äitinsä ei kuunnellut, vaan intoili
nuorenparin yhteen muutosta.
Hetki hetkeltä, päivä päivältä, Evanna tunsi itsensä yhä
rikkinäisemmäksi ja huonommaksi ihmiseksi. Hänen sydämensä ja aivonsa tuhosivat
häntä pala palalta sisältä päin, mutta koskaan tuo tyttö ei kenellekään
maininnut pahasta olostaan, vaan jaksoi olla pirteä ja eloisa.
Kuitenkaan ihminen ei kykene kauaa salaamaan tunteitaan,
vaan eräänä torstai-iltana Evanna ilmoitti miehelleen lähtevänsä kävelylle,
tähän Janne vastasi lupaamalla laittaa iltapalaa valmiiksi. Tuo hymysuinen
tyttö ei kuitenkaan koskaan saapunut iltapalalle, ja illan pimetessä Janne
huolestui rakkaastaan, alkaen selvittää mihin tämä oli jäänyt. Soiteltuaan
heidän tutuilleen, Janne vain suuttui Evannan yhtäkkisestä katoamistempusta ja
muutaman viskipaukun jälkeen laittoi vihaisena, kaivaten rakastaan, nukkumaan. Seuraavana
päivänä hän teki ilmoituksen poliisille ja todella huolestui Evannasta. Kaikki
ihmettelivät tätä ja luulivat jonkun kidnapanneen naisen, mutta tuo neiti
hymysuu löytyi kaupungin läpikulkevasta joesta hukkuneena.
Perunkirjoituksessa paljastui Evannan läheisilleen jättämä
kirje, jossa oli vain nämä kolme lausetta;
Olen heikko, enkä
jaksa enää.
Olette antaneet
minulle upean elämän täynnä ihania hetkiä.
Antakaa anteeksi,
rakastan teitä.
Aika surulline, mutta hyvin kirjotettu.
VastaaPoistakiitos.
Poista