ongelmia ja filosofiontia

Varotus!! Tämä teksti on yritys purkaa minun ajatuksia ja myös filosofiontia elikkäs jossei kestä tilitysä ei kannata lukea :)
Voi luoja mikä olo...tuntuu aivako minun pää räjähtäis kaikesta surusta mitä kannan sisälläni. Kaiken lisäksi mulla on semmonen olo etten sais olla surullinen, koska mulla on kaikki niin hyvin..ainaki ulkopuolelta katottuna. Suorastaan minun pitäsi olla onnellinen, mutta ei itken vaan koko ajan ja tuntuu etten jaksa ennää.
Ajatelkaa nyt ihmiset mulla on ehjä perhe, taloudellisestikki kai perus tasoa, hyvät välit sukulaisiin, ihania ystäviä ja ei vain yhtä vaan useampia, oon yleensä se villi ja ilopilleri, oon hyvä koulussa, saan yleensä sen mitä haluan, mulla on tulevaisuuden suunnitelmia....jne. MUTTA silti vällillä tuntuu etten kestä ennään kaikki on vaan yhtä ja sammaa paskaa äh en tiiä, oikeestaan saan kiittä mun "paheita" siitä et elän vieläki, nimittäin jos en vihais häviämistä/luovuttamista ja olis niin utelias persoona, luulatavasti minua ei ennään ees olis olemassa. Haluan tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja en kestäis ajatusta et joku sanois minua heikoksi jos luovuttaisin...Eli vittu miehän meen vaikka läpi harmaan kiven!

Oon miettiny et varmaan se että oon niin ilonen vie multa voimat ja sitten mulle tullee näitä masennuskausia, mutta silti en pysty elämään tasasemmin. Mie aijon yrittää olla onnellinen ja minun luonne on semmonen että en kauheasti jaksa ajatella asiota, vaan menen ja teen...myöhemmin sitten kadun. Toivon selveäväni kunnialla elämästä ja kuollessani en halua aatella että jotain olis jääny tekemättä. Täysillä elämien on lopulta ainoa asia mikä tässä elämässä kannattaa, nimittäin me vaan eletään ja sitten kuollaan.

Tämä kaikki on vain minun mielipide asiosta, vanhemmat ja viisaammat voi ajatela fiksummin, mutta ainaki tälllä hetkellä näillä mennään. Luultavasti joskus kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta, mutten vielä sitten joskus "vanhana"  on aika asettua aloilleen ja ellää hieman erinlailla.